lauantai, 27. tammikuu 2007

Menovettä ja äkkiä

Tänään on kiva päivä kun on lauantai. Onneks ei oo sunnuntai kun ne on niin pitkäveteisiä päiviä.

Empä aatellu mitään ihmeellistä tehdä, ehkä käyn lenkillä mut saunaan ainakin meen.

Täytyy keitellä kohta kahvit ni jaksaa taas paremmin.

Arki on juhlaa ainakin minulle. Kiva olla selvinpäin kun muut ovat dokailemassa tai makaavat rapuloissansa. Ei tee hirveesti edes mieli, jos nyt kuitenkin vähän valehdellaan.

sunnuntai, 31. joulukuu 2006

Tervetuloa uusi vuosi 2007 !

Näin aattona olen ollut hieman juhlatuulella jo herätessäni puolenpäivän aikaan, mutta nyt on tullut vaikea dilemma eteen: lähteäkkö vai eikö juhlimaan. Oikeastaan ei pitäisi ja toisaalta tekisi mieli...

"Halleluja" laulaa kaveri tv:ssä mainostaessaan sarjaa nimeltään 24. Hyvä biisi mutta ko. ohjelmasta en oikein välitä. No, enpä ole kyllä pahemmin sitä seurannutkaan voidakseni muodostaa kunnollisen mielipiteen. Simpsonit on ihan jees, joka tälläkin hetkellä TV: ssä pauhaa.

 

 

lauantai, 16. joulukuu 2006

Joulun odotusta

Kiva olla kotona näin joulun alla viikonloppuna. Syödä paljon ja käydä saunassa.

Toki mieli tekisi dokailemaankin mut nyt ei passaa sitä tehdä, ehtiihän sitä myöhemminkin ellei ole kuollut tai muuten estynyt. Toivottavasti saan toivomiani lahjoja ja syödä hyvää ruokaa ja karkkeja niin paljon että suurin piirtein halkeaa. Uutena vuotena ois kiva päästä hummaamaan, mut sekin riippuu aika monesta tekijästä, etten tiedä onnistuuko se välttämättä.

On tämä elämä ihmeellistä kun ei tiedä mihin suuntaan sitä oikein menis, vasemmalle, suoraan, tai oikealle, vaihtoehtoja on, mutta lopputulos tässä maailmassa on kaikissa sama. Ruumis mätänee kaikilta jossain vaiheessa.

Taidanpa mennä taas lukemaan sitä samaa kirjaa. Piru, kun ei jaksa oikein keskittyä, täytyy yrittää väkisin. Kiitos. 

lauantai, 2. joulukuu 2006

synttärit

Jee, mul on tänään syntymäpäivä. 26 vuotta on täynnä. En aio juhlistaa tätä tapahtumaa juuri millään lailla eli humalassa en aio olla. Kotona rämpyttelen kitaraa ja nautin elämästäni aikuisuuden kynnyksellä TV:tä katsellen myöskin.

Tuskin tulen toisiin aatoksiin vaikka joku kaveri soittaisikin ja pyytäis mukaan baanalle.

Selvänä olet symppis! Hehheh. Ei mul mitään asiaa oikeen oo kuhan kirjottelen jotain aikani kuluks.

Jep, täytyypä mennä lukemaan Danny:n elämäkertakirjaa. Siin on aika hyvä laulaja ja hyviä biisejä sil on myöskin, jos sattuu pitämään 70-luvun musasta. OK, no hei nyt sitten!

lauantai, 25. marraskuu 2006

Hau!

Koiralla on varmasti elämä helpompaa kuin meillä ihmisillä. Ne vaan makaa, haukkuu, leikkii ja syö, elää elämäänsä täysillä ilman huolia ja murheita. Toista se on meillä ihmisillä, huolet painaa päätä alaspäin, on masennusta, sairautta, ongelmia ihmissuhteissa, päihteiden kanssa jne. jne.

 

Olis edes yksi huoleton ja stressitön päivä, niin sen kunniaks vois vaikka nostaa lipun tankoon tai jotain muuta yhtä juhlallista vois tehdä.

No, tilanteet on kääntyny mun mielestä parempaan suuntaan viime aikoina meikäläisellä, mutta eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan, kun ei oo ennustajan lahjoja suotu mulle. Toivotaan kuitenkin parasta ja pelätään pahinta. Kaikki on mahdollista ja ihmeitä tapahtuu! Vain kuolema voi tappaa toivon sydämestäni. Jokapäiväinen kamppailuni sairauden kanssa, yllättävää kyllä, ei tee heikoksi vaan vahvistaa minua. Kestän pienemmät vaikeudet paljon paremmin. Tämähän on siunausta!